*

Husein Muhammed

Kaikki blogit puheenaiheesta Maksukyky

Suomi, EU ja konkurssi

Suomi liittyi EU:n lypsettäväksi 1995 ja aluksi kaikki oli kuin hyvää unta.Liittyminen rauhoitti hurjat korkorallit, joita oli nähty aikaisimpina vuosina.( Jotkut makselevat vielä tänäkin päivänä ja ei epätoivoisiltakaan teoilta ole vältytty.) Kauppa alkoi kukoistaa ja talous nousi kun yritykset pystyivät tarjoamaan vapaasti tuotteita ilman rajaesteitä ja sen myötä kansa voi hyvin. Valtionvelka oli tuolloin 60.1 mrd ja hyvin hallittavissa, lainaa tarjottiin ja myös annettiin/otettiin edullisin ehdoin( oliko suunnitelmallista, kuten myöhemmin kerron ) Nyt se on 108 mrd jo ja kasvaa nopeutuva

Suomalaisten velanotossa vauhtisokeutta

Suomalaiset velkaantuvat jälleen vauhdilla. Asuntolainojen lainamarginaalit ovat painuneet ja ovat nyt yhden prosentin tuntumassa ja lainoja myös otetaan. Myös kulutusluottojen lainamarginaalit ovat painuneet. Suomen pankin tilastojen mukaan ne ovat nyt 3,1%. Kesäisin autolainoja saa lähes ilmaiseksi.

Stubb ja Sipilä, keitä tai mitä nuo miehet kuvittelee olevansa?

Stubb ei käsitä tuota 5% vaikutusta tavallisen palkansaajan elämään. Stubb ja Sipilä ilmeisesti haluavat syöstä Suomalaisen duunarin, tuon valtion kirstun täyttäjän taloudelliseen ahdinkoon. Työntekijät kovalla taistelulla ovat ajan saatossa saavuttaneet etujaan ja nyt nuo miehet luulevat ottavansa ne pois noin vain.

Millä oikeudella työehtosopimukseen kajotaan? Kuka ottaa vastuun viimekädessä, kun kansalaisten maksukyky heikkenee ja köyhyys kasvaa? Tuoko leikkaukset sittenkään lisää työpaikkoja ja lisääkö se Suomen kilpailukykyä?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä