Imaamejako tarvitaan?
Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko katsoo, että Suomen tulisi tukea imaamien koulutusta.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Keskustan+Saarikko+ehdottaa+Suomeen+imaamikoulutusta/1135261454718
Saarikon mielestään tulisi selvittää, miten imaamien opetusta voitaisiin kehittää osana korkeakoulutusta. Imaamit ovat islamilaisia uskonoppineita. Saarikon mukaan imaamikoulutus tukisi muslimien sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Lisäksi selkeästi ohjattu koulutus hälventäisi Saarikon mielestä epäluuloisuutta.
Saarikon mukaan islamin opetus on suomalaisissa kouluissa kirjavaa ja sisällöltään vaihtelevaa. Siksi myös imaamien pedagogisia taitoja tulisi hänen mielestään kehittää nykyisestä.
Kohti yhteistä oppiainetta uskonnoista
Saarikko on oikeassa siinä, että islamin opetus on suomalaisissa kouluissa kirjavaa ja sisällöltään vaihtelevaa. Lähes kaikki opettajat ovat epäpäteviä, eikä heillä usein ole pedagogista koulutusta. Pulaa pätevistä opettajista on myös muissa nk. vähemmistöuskonnoissa.
Kuitenkin kouluissa tarjottavan nykymuotoisen uskonnonopetuksen suurin ongelma ei ole opettajapula vaan se, että lapsia jaetaan jo pienestä pitäen ryhmiin uskonnon perusteella.
Nykyisellään lukuisten uskontojen opetus aiheuttaa paitsi suuria kustannuksia myös oppilaiden erottamista toisistaan väkisin eri ryhmiksi uskonnon perusteella. Lisäksi eriytetty uskonnonopetus on huono lähtökohta sille, että ymmärtäisimme toisiamme paremmin ja hyväksyisimme toisemme. Nykyisen uskonnonopetuksen sijaan kouluissa tulisikin olla eri uskontoja ja maailmankatsomuksia esittelevä oppiaine, jonka opetukseen kaikki koululaiset osallistuisivat.
Imaameistako kotouttajiksi?
Saarikon mukaan imaamikoulutus tukisi muslimien sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Lisäksi selkeästi ohjattu koulutus hälventäisi Saarikon mielestä epäluuloisuutta.
STT:n uutisesta ei ilmene, millä tavalla Saarikko katsoo, että ”imaamikoulutus tukisi muslimien sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan” tai ”hälventäisi ennakkoluuloja”. Saarikko ei ole ainakaan toistaiseksi julkaissut tiedotusvälineille lähettämäänsä tiedotetta nettisivuillaan, joten koko tiedote ei ole ollut allekirjoittaneen tiedossa tätä kirjoitettaessa.
Saarikko ilmeisesti toivoo imaameista jonkinlaista väliporrasta viranomaisten ja muslimiyksilöiden väliin. Imaameja siis koulutettaisiin neuvomaan tavallisia muslimeja suomalaiseen yhteiskuntaan liittyvistä haasteista.
Saarikon ehdotus on hyvää tarkoittava mutta tuskin toimiva. Toisin kuin usein muslimeista ajatellaan, hyvin harva heistä turvautuu ensisijaisesti uskonoppineisiin kohdatessaan arkisia ongelmia. Vain 10 – 15 % kaikista Suomen muslimeista kuuluu johonkin islamilaiseen yhdyskuntaan. Turvautuminen imaameihin edellyttäisi käytännössä henkilökohtaista uskonnollisuutta tai jonkinlaista uskoontuloa.
Nimenomaan imaamien asettamista tällä tavoin viranomaisten ja muslimiyksilöiden väliin tarkoittaisi käytännössä muslimien uskonnollisen identiteetin korostamista heidän muiden identiteettien kustannuksella. Enemmistölle muslimeja esimerkiksi oma kielellinen, kulttuurinen, etninen, koulutuksellinen tai ammatillinen identiteetti on kuitenkin uskonnollista identiteettiä paljon tärkeämpi tai vähintään yhtä tärkeä.
Lisäksi imaamien tarjoamat ohjeet olisivat jo uskontojen luonteen vuoksi todennäköisesti varsin konservatiivisia. Tämä tuskin auttaa maahanmuuttajaa, joka saattaa muutenkin joutua kamppailemaan mahdollisesti hyvinkin vanhoillisen kulttuurinsa tai uskontonsa sekä ensisijaisesti tasa-arvoon perustuvan suomalaisen yhteiskunnan välissä. Imaamin ohjeet eivät siis todennäköisesti tarjoaisikaan ratkaisuksi lisää maallistumista, vaan mitä ilmeisimmin lisää uskonnollisuutta, joka on käytännössä monesti sama kuin lisää vanhoillisuutta.
Imaamikoulutusta paljon paremmin maahanmuuttajien sopeutumista helpottaisi viranomaisten yhteistyö maahanmuuttajien erilaisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Uskonnollisia yhdyskuntiakaan ei tarvitse jättää kokonaan yhteistyön ulkopuolelle, mutta niiden asemaa ei saa viranomaistoimin korottaa yli muiden järjestöjen.
Uskonto ja valtio pidettävä erillään
Saarikon ehdotus kouluttaa imaameja ja islaminopettajia korkeakouluissa on sinänsä ymmärrettävää. Koulutetaanhan myös luterilaisen lahkon pappeja ja uskonnonopettajia valtiollisissa yliopistoissa. Yhdenvertaisuus edellyttäisi myös muiden uskontokuntien uskonoppineiden ja uskonnonopettajia kouluttamista samalla tavalla.
Mikäli imaameja todella ryhdyttäisiin kouluttamaan opettajankoulutuslaitoksissa, nykysääntöjen vallitessa jouduttaisiin jatkossa antamaan opettajakoulutus mitä erilaisimpien uskontojen ja lahkojen papeille. Uusien uskontojen ja lahkojen edustajia muuttaa Suomeen kuitenkin jatkuvasti lisää samalla kun yhä useampi suomalainen valitsee luterilaisuuden sijaan uuden uskonnon. Erilaisten lahkojen ja uskonsuuntien kirjo siis vain kasvaa.
Ratkaisuksi ei kuitenkaan jo käytännöllisistäkään syistä kelpaa yhä uusien uskontojen opettajien ja johtajien kouluttaminen valtiollisissa oppilaitoksissa. Ainoa reilu ja käytännöllinen ratkaisu on purkaa myös luterilaisen ja ortodoksikirkkojen virallinen asema jonkinlaisina valtionkirkkoina sekä siirtää niidenkin teologien kouluttaminen uskontokuntien omaksi tehtäväksi.
Kirjoittajalta ilmestyy vuoden 2011 alussa kirja muslimeista Suomessa.
PS. Olen aiemmin kiittänyt Kokoomusta erinomaisesta aloitteesta tarjota yhteistä, kaikkia merkittäviä uskontoja ja elämänkatsomuksia käsittelevän oppiaineen ottamisesta nykyisen eriytetyn uskonnonopetuksen tilalle:
http://huseinmuhammed.puheenvuoro.uusisuomi.fi/36594-kokoomus-oikealla-asialla-uskonnonopetuksesta
Valitettavasti Kokoomus näyttää perääntyneen tästä, niin kuin niin monesta muustakin lupauksestaan!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ei tuon kannanoton googlettamisen luulisi olevan kovinkaan vaikeaa. Mutta laitetaan nyt linkki tähän, niin ei tarvitse vaivautua:
http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Ajankohtaista/Uutiset/Etusivun_uutisia2....
Kuten varmaan huomaat, kyse ei ole mistään viranomaisten ja muslimien väliin suunniteltavasta väliportaasta.
Tämä kommenttisi taas ihmetyttää suuresti minua:
"Imaamin ohjeet eivät siis todennäköisesti tarjoaisikaan ratkaisuksi lisää maallistumista, vaan mitä ilmeisimmin lisää uskonnollisuutta, joka on käytännössä monesti sama kuin lisää vanhoillisuutta."
Yritätkö nyt siis sanoa, että uskonnollisuuden lisääntyminen on yleisesti ottaen huono asia? Noin keskimäärin voisi sanoa, että uskonnolliset ihmiset Suomessa alkaen muslimeista, jehovantodistajista ja lestadiolaisista ovat keskimäärin paljon raittiimpia, suvaitsevaisempia, ahkerampia ja yhteiskuntaa rakentavia kuin suurin osa muista suomalaisista.
Ymmärrän, että haluat politisoida aihetta, sillä olet itse ehdokkaana. Ja kenties kommenttisi sopiikin Vihreiden uskontokielteiseen linjaan, jossa on omaksuttu perussuomalaistyyppinen populismi. Ehkä sille sitten on markkinoita, mutta minua tällaiset mielipiteet vain karkottavat.
Kiitos hyvästä ja avartavasta kirjoituksesta. Luterilainen uskonnonopetus on suomalaisessa koulussa niin vahva traditio, ettei sen muuttaminen toisenlaiseksi ole kovinkaan helppoa. Kirkon merkitys koko koululaitoksen ja suomalaisen identiteetin kehityksellee i ole äkkiseltään muutettavissa. Kasvattajana oppilaiden erottelu eri ryhmiin jo ekaluokalta pitää mielestäni sisällään juuri mainitsemasi pedagogisen virheen.
Uskontoja ei tarvita mihinkään. Niissä ei ole mitään hyvää uskointoina, eli oppijärjestelminä, joiden väittämä tieto perustuu yliluonnollisiin ilmoituksiin.
(Länsimainen) hyvinvointi alkoi kun ihmiset alkoivat epäillä kristinuskoa. Islamilaisen maailman hyvinvointi ajoittui aikakaudelle, jolloin islam jätti liikkumavaraa ihmisten ajatuksille.
Usko ja uskonto on järjen vastakohta -- uskonto voi elää "rauhassa" mikäli kaikki ihmiset ovat yhtä mieltä. Mikään kulttuuri tai sosiaalinen järjestelmä ei tuota hankaluuksia ihmiselolle, jossa kaikki ovat samaa mieltä. Oleellinen kysymys tuleekin siitä, miten eri järjestelmät suhtautuvat yksilöihin, jotka ovat eri mieltä. Metodeita on noin kaksi: järkiperäiset ja muut. Uskon ainoa mahdollinen suhtautumistapa on voima. Järjen mahdollinen suhtautumistapa on vapaaehtoinen pidättäytyminen kanssakäymisestä -- ja viimekädessä myös voima, kun kyseessä on moraalinen oikeus puolustaa itseään ja rangaista *yksilöön* kohdistuvasta rikoksesta.
Uskontojen opettamisella korkeakouluissa on pitkä historia, mutta sen on loputtava.
"Uskontoja ei tarvita mihinkään."
Entä uskontojen tunnustajia? Miksi samat tahot, jotka ajavat uskonnonopetuksen korvaamista ateismin opetuksella, ovat vielä innokkaammin vaatimassa muslimien joukkoinvaasiota Suomeen?
Missä logiikka?
Juu ei tarvita verorahoitteista imaamikoulutusta eikä varsinkaan verorahoitteisia lakimiehiä sosiaalituristeja haalimaan. Ehkäpä tämä selviää valtapoliitikoillekin jo ensi vaaleissa, viimeistään sitten seuraavssa.
Ei Saarikkoa pidä ottaa todesta, Saarikko tarinoi lämpimikseen, vaaliläskiä.
Olen harkinnut vaihtaa uskontokuntaa kun ei tästä kristillisestä tasajaosta saa tarpeeksi kiksejä. Sekä kuoleman jälkeiset 72 neitsyt naista kuulostaisi erittäin hyvältä verrattuna ikuisessa helvetissä palamiselle jos ei äkillisen kuolemantapauksen aikana kerkiä tekemään synninpäästöä, koska syntiä tulee tehtyä säännöllisesti.
Juuri näin, kuten Husein Muhammed kirjoittaa. Uskonnoilla ei tarvitse erottaa ja korostaa eri väestöryhmiä. Monet muslimiperheisiin syntyneet lapset ja nuoret ovat muutenkin perin eksyksissä länsimaisen ja islamilaisen kulttuurin välimaastossa. Tarvitseeko heidän kehitystään hämmentää vielä lisää?
Kouluissa ei tarvita minkäänlaista tunnustuksellista uskonnon opetusta. Vanhemmat voisivat niin halutessaan järjestää lapsilleen sellaisia uskonnontunteja kuin haluavat, jos ylipäätään haluavat. Ja kuka estää vanhempia välittämästä itse jälkikasvulleen oman kulttuurinsa perintöä?
Mitä kauemmin muslimiperheet Suomessa asuvat, sitä paremmin he polvi polvelta sulautuvat tähän maahan (tämän maan tapojen omaksuminen ei tosin ole kaikilta osin hyvä asia). Sitä helpompaa sulautuminen on, jos elinolot ovat kohtuulliset - mm. jos on mahdollista oppia kieli, löytyy työtä ja sen mukana identiteetti, itsekunnioitus ja toimeentulo. Ja mitä paremmin maahanmuuttajilla menee, sitä vähemmän heillä on tarvetta tukeutua uskontoon tai marginaali-ilmiöihin. Sama koskee mitä tahansa muuta kulttuuria ja etnistä ryhmää. Mitä vähemmän syrjäytyneisyyttä, puutetta ja tyytymättömyyttä, sitä rauhanomaisempaa rinnakkainelo eri väestöryhmien kesken on.
Tällä hetkellä äärioikeistolaisuus ja perussuomalaisuuden nousu ovat oireita laajamittaisesta pahoinvoinnista tämän maan ns. kanta-asukkaiden keskuudessa, ja pahan olon syntipukeiksi ovat joutuneet erityisesti mustat ja muslimit. Jos poliittista täyskäännöstä ei tässä maassa tapahdu, vaan jako hyvinvoivien ja vähäosaisten ihmisten välillä syvenee, on odotettavissa lisää vaikeuksia. Tämä on asia, joka äänestäjien tulisi ehdottomasti ottaa huomioon ensi vuoden vaaleissa. _Kaikkien_ väestöryhmien hyvinvointi takaa rauhan, tyytyväisyyden ja turvallisuuden.
Siis minkälaista imaamikoulutusta Suomeen tarvittaisiin? Niitäkö imaameja, jotka huutavat suureen ääneen pyhää sotaa kaikkia ei-islamilaisia kohtaan?
SinäKIN muhametti, olet ainoastaan saanut Suomelta, et ikinä, koskaan antanut mitään hyvää tai positiivista takaisin. Kuka sinä siis näin ollen kuvittelet olevasi ohjeistamaan meitä, jotka ovat sinutKIN pelastaneet paskalta tulevaisuudelta?
.
Onko sinulla reikä päässä? Et osaa lukea mistä Husein kirjoittaa? Hävettää puolestasi, Suomen koululaitos ei selvästikään ole täydellinen.
"Mitä kauemmin muslimiperheet Suomessa asuvat, sitä paremmin he polvi polvelta sulautuvat tähän maahan"
Niinkö?
Mitäpäs jos tutustuisit asiaan vähän tarkemmin .. [url=http://nytriittaapoliitikot.wordpress.com/?s=abdillahi]täällä?[/url]
.
On aivan yksi v-n hailee, mitä 'nyt puhut sinä' selität, tuo tyyppi on Suomessa vain ja ainoastaan meidän tuellamme, meidän rahoittamine koulutuksineen ja varastaa satoja tuhansia meidän veroeurojamme samanlaisten tyhjäntoimittajien edustamiseen meidän oikeusistuimissamme.
Olet todennäköisesti pilviveikkoviherpiiperö.
.
Suomen tulee lopettaa muslimien maahantuonti ehdottoman kokonaan! Mitä helvettiä me otamme nimenomaan muslimeja, jotka ovat se ainoa hihhuliryhmä, joka tekee kaikki itsemurhapommitukset koko pallolla?
Jos te ette saatanan suomalaiset tajua ensi vaaleissa äänestää näitä asioita nurin, uutta mahdollisuutta EI enää tule, TAJUATTEKO saatanan nuijat!!
.
Fiksu kirjoitus Husein Muhammedilta, joka äskettäin puolusti
voimakkaasti sananvapautta Heidi Hautalan kanssa: "kaikkia uskontoja pitää
saada arvostella vapaasti; kärjekkäästikin."
Tärkeää olisi saada nyt Husein Muhammedilta rehellinen vastaus "tapaus Halla-ahoon": onko Halla-ahon saama tuomio uskonrauhan rikkomisesta mielestäsi ok?
Mitä kummaa? Pitäisikö jonkun muslimin sitten tulla opettamaan meidän lapsillemme kristinuskon totuuksia? Parhaiten kristinuskosta, johon enemmistö kansastamme kuuluu, pystyy opettamaan koulutettu teologi, jolla on myös henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen. Hän osaa nähdä muut uskonnot oikeassa valossa ja nähdä niiden harhat ja vääristymät!
"Fiksu kirjoitus Husein Muhammedilta" - eli sinäKIN idiootti uskot edelleen noiden rikollisten juttuihin? Täysin käsittämätöntä!!
Tulemme kaivamaan kaiken tuon muhamedin taustoista ja se tarkoittaa KAIKEN! Yhteytemme Irakiin tulevat ilman muuta auttamaan asian selvittämisessä.
Perästä kuuluu, sanoi ilmavaivainen
.
Rantasen Mikko näyttää olevan jälleen yksi niistä, joiden kalloon lapsena upotettu satuteoria on mennyt todella syvälle. Ns. jumalaa ei aikuisten oikeasti ole olemassa, ei ole koskaan ollutkaan. Mitä sinä Mikko siis höpiset?
Tuotte meille tuohon naapurituoliin sen jumalanne, jessuskin kelpaa ja me alamme uskoa välittömästi. Mutta, kuten on 100varmaa, te ette siihen pysty ja näin ollen meidän mielestämme voitte aivan huoletta vetää itsenne naruun. Meitä ei kiinnosta pätkääkään!
.
En kommentoi mitenkään rienaustasi ja pilkkaasi! Tai sen verran, ettet pysty todistamaan, ETTEI Jumalaa ole olemassa. Etkö osaa edes lukea? Nimeni on Mika, ei Mikko.
Tuota...
Olisiko Usarin jo syytä pistää hana kiinni tietyltä kommentoijalta?
Kerro Hussein, minkälainen koulutus on imaameilla. Voiko joku julistautua imaamiksi ilman muodollista koulutusta. Tuli mieleeni, kun teologian tohtorin paras kaveri Abdullah (Risto) Tammi ilmoittaa olevansa imaami. Voiko hän todella olla?
Kuules MIKKO, jos sinulle satutarinat ovat tosia, sillä ei ole mitään tekemistä meidän järkevästi ajattelevien ihmisten kanssa, ei yhtikäs mitään.
Tuo heittosi 'ettet pysty todistamaan, ETTEI Jumalaa ole olemassa', on vain sitä teikäläisten samaa paskaa, jolla toivottomuuden tilassa ei ole enää muuta sanottavaa.
Jos minä kerron tässä ja nyt sinulle, että siellä on ukko hilitutin kilkutin, joka päättää kaikesta maan ja taivaan välillä, miteä sinä siihen sanoisit? 'et pysty todistamaan että hilitutin kilkutin ON olemassa', vai?
Te uskoihin hurahtaneet olette kyllä säälittäviä pellejä!
.
Voisit sinä teppoteponpoika sentään kirjoittaa Mikan nimen oikein! Miksi tahallaan loukkaat Kristukseen uskovia ihmisiä?
"Olisiko Usarin jo syytä pistää hana kiinni tietyltä kommentoijalta?" - jos ihan vahingossa tarkoitit meitä, voimme kertoa sinulle, se ei onnistu, sillä pomopoika on meidän kavereita :)
.
Uskonto ei kuulu oppiaineeksi Suomessa, ei ainakaan nykyisessä muodossa. Uskonnon opettaminen tulisikin sulauttaa historian opetukseen (kuten se hyvin usein on muutenkin), uskontojen oppeja yms. ei tulisi käsitellä ellei se ole historiallisen tapahtuman ymmärtämisen kannalta merkittävää. Uskonto on ihmisen henkilökohtainen asia ja uskontojen "opetus" tulisikin hoitaa yksityisesti.
Täytyy sanoa, että olen kanssasi samaa mieltä. Kaikkien mahdollisten uskontojen ja uskomusten ottaminen erillisiksi oppiaineiksi muodostuu hyvin kalliiksi ja ongelmalliseksi, koska muodostuu aina ryhmiä, joille ei voida järjestää heidän uskomustensa mukaista elämänkatsomusopetusta valtionvaroista.
Ei ole mahdollista jakaa lapsia loputtomasti ei-uskonnollisiin, luterilaisiin, ortodokseihin, katolilaisiin, islaminuskoisiin, buddhalaisiin, hinduihin, juutalaisiin ja valtauskontojen ala-lahkoihin, uususkontoihin ja niin edespäin.
Ennenpitkää tämä linja johtaa keinotekoiseen jakolinjaan, jossa osalle ihmistyhmistä järjestetään valtionvaroista uskonnon ja elämänkatsomuksen mukaista opetusta ja osalle ei. Onko valtion tehtävä luoda verovaroilla tälläisiä jakolinjoja? Mielestäni ei.
Sinulle nostan hattua vaikken Vihreitä enää äänestäkään. Saat varmasti paljon vihaviestejä koska olet maahanmuuttaja ja muslimi. Sinä et kuitenkaan sellaista ansaitsisi koska et ole islamisti, vaikutat olevan maallistunut ja liberaali aivan kuten suurin osa suomalaisistakin. Jos suurin osa muslimeista olisi kaltaisiasi, olisi maailmassa vähemmän terrori-iskuja ja ehkä islamilainen maailmakin voisi olla tieteen ja sivistyksen keskus niinkuin aikoinaan keski-ajalla. Harmi että uskonnolliset fundamentalistit pitävät montaa muslimimaata panttivankeinaan.

Kommentoi 32 kommenttia