Kuka tahansa presidentiksi?
Vaatimus presidentin syntyperästä on historiallinen jäänne, jolla ei ole hyväksyttäviä perusteita. Sama vaatimus ei koske esimerkiksi pääministeriä, muita ministereitä, eduskunnan puhemiestä eikä muutakaan valtakunnan ylintä johtoa. Ylipäätään Suomen oikeusjärjestelmä ei tee eroa syntyperäisten suomalaisten ja Suomen kansalaisuuden myöhemmin saaneiden välillä muuten kuin presidentin kohdalla.
Syntyperäisyyden vaatimus estää Suomen kansaa valitsemasta itselleen presidentiksi muuta kuin syntyperäistä suomalaista, vaikka enemmistö suomalaisista äänestäjistä niin haluaisi. Presidenttiä paljon vaikutusvaltaisemmaksi pääministeriksi voi ainakin teoriassa päästä, vaikka ei olisi edes koskaan ollut missään vaaleissa ehdolla. Käytännössäkin riittää suurimman puolueen puheenjohtajuus, vaikka suurinkin puolue saa yleensä vain vajaan neljäsosan kaikista äänistä. Eikä näitä kaikkia ääniä ole suinkaan annettu puheenjohtajalle vaan kaikille puolueen ehdokkaille yhteensä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Alexander Stubbentropp kertoi jossain haastattelussa tuntevansa itsensä enemmän belgialaiseksi (vaimo belgialainen toim huom)kuin suomalaiseksi ja se kyllä näkyy hänen politiikassaankin.
Suomessa kyllä vähemmistöt voivat päästä positiivisen syrjinnän avulla mihin virkaan tahansa ohituskaistaa, mutta ei nyt sentään presidentiksi.
Kannattiko muuten Husein omaa homppeli- Pekkaansa?
Suomessa suomalainen. Muu maassa muumaalainen. Taivaassa enkeli.
Paratiisissa Jumala. Ei pitäis olla vaikeeta.
No miten tuo nyt sitten ottaa ensinäkin jos ajatellaan niin maahanmuutaja josta voi käyttää termiä ensimäisen polven maahanmuuttaja tuskinetenee siihen asemaan että tuota pitäisi miettiä. Kun taas sitten hänen lapsensa joka syntyy täällä voi halutessaan sitten edetä vaikka presidentiksi.
Jos maahanmuuttaja on niin poliittisen tittelin kipee, että pitää päästä heti tässä elämässä johtajaksi, niin palaa sitten lähtömaahansa, jossa hänellä on syntyperäiset mahkut vaikka mihin.
Suomessa on viisi miljoonaa asukasta, joilla ei ole mitään poliittista virkaa, joten miksi kummassa joku maahanmuuttaja voi kokea muka epäoikeudenmukaisena, ettei juuri hän pääse etenemään pompotuspolulla?
Maahanmuuttajat ovat aina ekan polven juttuja. Jos ihminen on syntynyt maassa, ei hän ihan oikeesti ole kuulainenkaan. Maahanmuuttajia ei tule päästää mihinkään päättävään asemaan. Se olisi ehdottomasti väärin, että tänne tulisi vaikka miljuuna maahanmuuttajaa, jotka valitsisivat itsensä päättäjiksi....
Suomen asioita ei saa hoitaa muut kuin syntyperäiset suomalaiset. Se on nähty, mitä Suomelle tapahtui, kun valta siirrettiin Brysseliin.
Suomi on ollut maailman johtava maa vain siksi, että päätöksiä täällä ovat tehneet sisäsyntyiset. Varmaa on, ettei Suomi voisi olla maailman johtava maa, jos päättäjinä olisivat ulkosyntyiset, koska ulkosyntyiset eivät ole edes kotimaissaan saaneet mitään Suomelle pärjäävää parhautta aikaan.
Taas yksi syy lakkauttaa vähemmistövaltuutetun toimisto.
Ärsyttää pahemman kerran kun verovaroilla joutuu tällaista rahoittamaan.
Me olemme Suomessa ja näyttää siltä että mamuilla ei ole muuta tekemistä kuin yrittää muuttaa Suomi joksikin toiseksi.
Ihmettelen hieman, miksi kukaan maahanmuuttaja kokisi ongelmalliseksi sen, että Suomessa ei pääse valtionpäämieheksi.
Vilkaiskaa vertailun vuoksi naapurimaita. Norja valitsi maahanmuuttajan valtionpäämiehen pestiin viimeksi vuonna 1905, Ruotsi vuonna 1818 ja Venäjä vuonna 1762. Kahdessa jälkimmäisessä tapauksessa maahanmuuttajat joutuivat vieläpä vaihtamaan uskontoaan.
Jussi, mielestäni se kertoo Huseinin halusta Niinistön seuraajaksi! Husein haluaa kalifiksi kalifin paikalle!
No. Ne Euroopan kuninkaalliset ovat serkkuja keskenään, mutta on se vaan kumma, kun yksikään suvis ei vaadi niille lisää geneettistä vaihtelua. Suvikset pitävät ihan normaalina, että muutaman kymmenen henkilön suku voi naida toisiaan ilman minkäänlaista riskiä perinnöllisiin juttuihin, mutta auta armias, jos kaksi valkosuomalaista 5 millin joukosta katselee tosiaan sillä silmällä, niin johan on valtava lauma lampaita määkimässä, ettei saa, että nyt pitää ottaa vierasta.
Samaa mieltä Jussin kanssa ongelman vähäisyydestä. Toisaalta: vähäinen on pykälän merkityskin. Kai se on suoraan Amerikasta kopioitu. Paljon säästettäisiin paperia ja kaistaleveyttä, jos se poistettaisiin Yhdysvalloistakin ennen marraskuuta :-)
"Kuka tahansa" ei käy Suomen presidentiksi. Lakia pitää tosiaan muuttaa. Ja mieluummin niin että myös ministerien ja korkeimpien virkamiesten pitää olla syntyperäisiä Suomen kansalaisia.
Lisäksi toteaisin, että islam on kaikista aatesuunnista komminismin ja natsismin ohella se, jonka kannattajia toivon vähiten minkäänlaisiin päättäviin elimiin Suomessa. Ei ole ainoatakaan demokraattisesti hallittua muslimaata. Jokaisella, jolla on aivot päässä, tämä tosiasia kertonee kaiken oleellisen ko. aatesuunnan kannattajista ja heidän arvomaailmasta. Tervetuloa uskonnon sisäisen valaistumisen jälkeen takaisin. Kestänee noin 500 vuotta? Mikä lienee melkoinen 'under statement'.
Näistä tasa-arvo-ongelmista puheenollen, mites Helsingin kaupungin rekrypolitiikka, joka suosii maahanmuuttajaa yli kantasuomalaisen. Pitäisikö sekin syntyperäisyyteen liittyvä ongelma korjata samalla?
Eräs tämänkaltaisne säännöksen "uhri" lienee Henry Kissinger. Mamuna hänellä ei ollut asiaa USA:n presidentiksi.
Sinänsä Husein on oikeassa, että vaatimus presidentin suomalaisesta syntyperästä on hieman keinotekoinen, jos pääministeriksi tai eduskunnan puhemieheksi kelpaa ei-syntyperäinen.
Suomen demokratia on tosiaan puutteellinen. Onhan se ikävää ettei presidenttiehdokkaaksi voi ryhtyä kuka tahansa.
Kerran meille on sentään valittu kokonainen hallitus rajojen ulkopuolelta kun Neuvostoliitto ei voinut osallistua täysin oikeutetusti maamme vaaleihin. Terijoen hallituksen jäsenet olivat kuitenkin syntyperäisiä suomalaisia, epädemokraattista sekin.
Punainen julistus vuodelta 1905, pykälä 1a. Tiettyä ylihistoriallista pätevyyttä:
"Ne kurjat matelijat, jotka venäläistä virkavaltaa pokkuroiden ovat onnistuneet pääsemään kotimaiseen hallitukseemme jäseniksi, ja jotka, muodostaessaan tuon hallituksen, ovat häpeällisesti polkeneet ei ainoastaan lakeja vaan vieläpä kansan pyhimpiä oikeuskäsityksiä, erotkoot heti toimestaan."
Minä en hyväksy YK:n pääsihteeriksi marsilaista. Tämä on lopullinen mielipiteeni, kyll maar se niin on, että YK:n pääsihteerin tulee olla syntyperäinen Maan ihminen.
Itse olen syntyperäinen suomalainen, äitini sekä isäni ovat syntyperäisiä suomalaisia, kuten heidän vanhempansa ja niin edelleen. Mutta, vaikka synnyin suomalaiseen perheeseen ja sain Suomen kansalaisuuden syntyessäni, en voi asettua ehdolle presidentinvaaleihin.
Sillä olen syntynyt ulkomailla.
Onko se reilua? Mielestäni ei ole. En tiedä haluaisinko ikinä presidentiksi, en varmaan pääsisikään, mutta ei se ole reilua sitten niitä kohtaan ketkä ovat kanssa syntyneet ulkomailla.
Ei asiaan vaikuta se, missä on syntynyt. Perustuslain mukaan presidentin pitää vain olla syntyperäinen Suomen kansalainen.
No. Tässä se taas huomattiin; Tällaiset ihme vaatimukset alkavat aiheuttamaan kulkutaudin mukaisesti oireita, joissa ihmisen pitää uskoa olevansa syrjäytetty ja alistettu.
Itse en ikinä valitsisi sellaisia johtajiksi, jotka vaativat päästä johtajiksi. Vaativaisuus on itsesssään jo osoitus sopimattomuudesta.
Husein, mikä on tämän blogin todellinen tarkoitus ja tavoite? Sekö, että Suomeen saataisiin muualla syntynyt muslimi presidentiksi?
Miksi Presidentin ei Suomessa voitaisi vaatia olevan syntyperäinen suomalainen? Mikä siinä nyt on olevinaan se ongelma? Tällainen tapa on tietääkseni kaikissa maissa, koska kyseessä on kansan (eikä vain Eduskunnan) johtaja, jos sen homman haluaa kunnolla hoitaa. Ei sitä kukaan ulkomaalainenkaan ihmettele, koska niin se on kaikkialla.
Vaikka olen täällä 37 vuotta, mielestäni SUOMEN Presidentti on oltavaa SYNTYPERÄINEN SUOMALAINEN. Kysymys on luottamuksesta, linjauksesta jne.
Samoin myös HALLITUS ja PÄÄMINISTERI, sen sijan joku kansanedustajaista saa olla muualtakin. (laitan illalla perusteluni)
Olen tähän asti pitänyt Husein Muhamedin kirjoituksia viisaina, mutta tässä tuli kyllä takapakkia. EU-kieroilut ovat osoittaneet miten jyrkkää alamäkeä Suomi menee, kun valtaa siirretään alkuperäisväestöltä pois.
Sotaveteraanit tuskin puolustivat Suomea sen takia, että poliitikkomme suuressa typeryydessään voisivat ANTAA isänmaan pois, kenellekään. Minulle ainakin isänmaa ja isänmaanrakkaus ovat tärkeitä, mutta näköjään tämä vasemmistoradikalismin ideologian mukainen kaikkien porvarillisten arvojen päälaelleen kääntäminen on sotkenut ne monelta. Liian monelta.
Siitä kärsimme nyt kaikki ja huonompaa kohti ollaan koko ajan menossa, niin taloudellisesti kuin poliittisestikin.
Minulle itselläni on Yhdysvaltain kansalaisuus mutten voi asettua ehdokkaaksi Yhdysvaltain presidentinvaaleissa mutta senaattoriksi ja kuvernööriksi ja kongressimieheksi voin päästä koska presidentiksi käy vain Yhdysvalloissa maan rajojen sisäpuolella syntynyt kansalainen. Laittoman siirtolaisen poika joka on syntynyt Yhdysvalloissa on laillisesti oikeutettu tähän. Mutten minä jolla on syntymästä asti ollut kaksoiskansalaisuus. Eli en kannata lain muuttamista Suomessa.

Kommentoi 32 kommenttia